Uusi arki: Etätyö on tullut jäädäkseen
Jos tässä ajassa on jotain hyvää, niin ainakin se, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, missä työtään tekee.
Kun seuraa etätyökeskustelua verkossa, nousee keskusteluissa etätyön suurimmaksi hyödyksi yleensä työmatkoista säästetty aika. Aika, mikä ennen kului ruuhkissa istuen, kuluukin nyt kotona perheen kanssa. Työt voi aloittaa silloin, kun siltä tuntuu ja jatkaa niitä siihen saakka kuin pitää tarpeellisena.
Työ kulkee nyt myös mukana. Monilla perheillä on varmasti ollut haasteita vanhempien lomien yhteensovittamisessa ja lomamatkojakin on tästä syystä jäänyt tekemättä. Etätyön valtaamassa maailmassa ei tämäkään ole enää ongelma! Nyt kun työ kulkee mukana voi töiden kanssa lähteä myös matkalle. Muu perhe voi lomailla ja isä tai äiti tehdä töitä. Silti työn ulkopuolinen aika mahdollistaa lomasta nauttimisen muun perheen kanssa tavallisesta arjesta poikkeavissa olosuhteissa.
Innovation Home on koko olemassaoloaikansa ollut mukana kehittämässä parempaa työskentelykulttuuria Suomeen. Covidin aikana on tehty rohkeita avauksia uusiin toimipisteisiin ja niissä kaikissa ehdottomana kärkenä on työskentelyn turvallisuus. Vaikka Covid on rajoittanut matkustusta erityisesti ulkomaille, on kotimaan matkailu saanut uutta potkua. Tästä hyvänä esimerkkinä Levi! Innovation Home avasi etätyöpisteen Leville ja varauksia on tullut alusta saakka!
Jos sinä mietit, missä talvilomasi vietät, käy tutustumassa tähän upeaan tarjoukseen!
Lähde Leville!
Päivä upealla etätoimistolla – illat ja viikonloppu laskettelemassa. Lyö kevättalven suunnitelmat lukkoon Levillä ja varaa Innovation Home:n etätyötoimisto suoraan meiltä. Toimiston välittömässä läheisyydessä Hotel K5 Levi tarjoaa Innovation Home:n jäsenille viikoilla 10 ja 11 yhtenä pakettina seuraavat palvelut:
6 vrk, ma-su 695€
Sisältää majoituksen kahdelle standard-huoneessa, kuntosalin käytön ja raikkaan lounaan Bistro K5:ssä ma-pe.
Varaukset suoraan Hotel K5:n kautta.
https://www.k5levi.fi/
Etätyötilan meiltä pääset varaamaan helpoiten lähettämällä viestiä osoitteeseen work@coworkinghome.com!