Ensimmäinen yhteistyökohteemme on Innovation Home Kamppi. Tuleva innovaatiokeskus on muhkean 7000m2 kokoinen ja sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa osoitteessa: Kansakoulukatu 3. CapMan on käynnistänyt rakennuksen peruskorjaamisen. Saneeraus kestää reilun vuoden ja valmista on tarkoitus olla alkuvuodesta 2022.
Innovation Home oli neljä vuotta sitten ensimmäisten joukossa tuomassa Coworking- kulttuuria Piilaaksosta Suomeen. Nyt olemme valmiita ottamaan ison askeleen eteenpäin ja luomaan uudenlaisen lähestymistavan koko toimistopalveluihin. Innovation Home on tunteita herättävä busineskoti, joka hyödyntää toiminnassaan omaa virtuaalista alustaa, rakentamaansa yhteisöä, kahdeksaa aikaisempaa lokaatiota (uusimpina Levi, Singapore, Los Angeles), toimistomaailman uusimpia megatrendejä, erilaisia työskentely-ympäristöjä ja hybridiratkaisuja, toteaa Innovation Home:n toimitusjohtaja Petra Erätuli-Kola.
–Tästä tulee huikea innovointikeskus, rakennamme uutta kokonaisuutta toimialamarkkinaan. Tavoittelemme ensisijaisesti vuokralaiseksi muun muassa IT-, konsultointi-, digimarkkinointi- ja suunnittelutoimistoja, myös startupit ja erityisesti musiikki- ja pelialan osaajat, sekä startup -yrittämistä tukevat palveluntuottajat sopivat rakentuvaan yhteisöön, kertoo sijoitusjohtaja Markku Jääskeläinen CapManilta.
CapManin Asset Manager Charlotta Monton mukaan kohteeseen tulee myös Innovation Home:n myötä coworking-tilaa, jotta talo tarjoaisi tiloja mahdollisimman monenlaisiin tarpeisiin.
Innovation Home:sta on rakentunut konsepti, jossa myynti, hyvinvointi, design ja jäsenten muodostama verkosto sekä, VIP-palvelut ja hub- & clubmaisen ajattelun hyödyntäminen toimivat ja asiakkaiden käytössä olevat kahdeksan lokaatiota tukevat unelmaa työskentelykulttuurin muuttumisesta toteaa Innovation Home:n sijoittajana ja advisorina sparraava Laura Tarkka.
”Innovation Home erottuu kilpailijoistaan aidosti sitoutuneella, asiakasyritysten ja heidän muodostamalla työyhteisöllä. Pieni varhaisen vaiheen yritys pääsee hyvin toteutettujen palvelujen lisäksi kiinni yhteisön vilpittömään tukeen, joka motivoi, auttaa jaksamaan ja nostaa rimaa joka päivä. Isommat yritykset saavat mahdollisuuden toimia luovassa ja stimuloivassa ympäristössä, jota on mahdoton kopioida korporaation sisälle. Innovation Home:ssa palaa joka päivä työelämän leirinuotio, jonka ääreen jäsenet haluavat kokoontua jakamaan osaamistaan, verkostojaan ja kokemuksiaan. Track record kertoo kaiken tarpeellisen yrittäjien kyvystä toteuttaa käytännössä sen, mistä kovin moni puhuu” kertoo tulevasta yhteistyöstä ylpeä Innovation Home:n hallituksen puheenjohtaja Mika Sulin.
CapMan on iloinen alkavasta yhteistyöstä, sillä Innovation Home luo loistavan mahdollisuuden toimistokonseptien kehittämiseen. Juuri nyt on siihen oikea hetki yhteistyölle, kun toimistomarkkinat muuttuvat vauhdilla ja haluamme luoda tähän uusia ratkaisuja. Innovation Home valikoitui tähän kumppaniksi, koska näemme että he ovat alan innovatiivisia edelläkävijöitä. Kertoo CapMan Real Estaten Markku Jääskeläinen.
Yhdistämällä voimamme luomme uutta toimistokulttuuria ja jotain hyvin ainutlaatuista koko toimistokenttään, kertoo Innovation Home:n operatiivinen johtaja Katja Aalto.
|
Petra Erätuli-Kola & Katja Aalto
Markku Jääskeläinen
Charlotta Monto |
|
|
Lisätietoa julkaisijasta Innovation Home |
|
|
Innovation Home
Tekniikantie 2
02150 Espoohttp://www.coworkinghome.fiLisätietoja:CapMan Real Estate: Markku Jääskeläinen, +358 40 519 9576 markku.jaaskelainen@capman.com www.koo3.fi
Innovation Home: CEO Petra Erätuli-Kola, +358 400 415946, petra@coworkinghome.com
Innovation Home on pääomasijoittajista, yrityksistä, startupeista koostettu uudenlainen businesshome konsepti, joka yhdistää startupit, kasvuyritykset ja korporaatiot. Se luo tulevaisuuden työskentelypaikkaa, jossa ympäristö tukee työhyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja uudistumista. Levin avaamisen jälkeen Innovation Home pystyy tarjoamaan yhteisön yli 2000 jäsenelle. Aikaisemmat Innovation Home:n innovaatiokeskukset sijaitsevat Otaniemessä, Kalliossa, Arabiassa, Tampereella, Singaporessa ja Los Angelesissa. Innovation Home on kasvanut kannattavasti koko tarinan alusta asti, säilyttänyt jäsenten suositteluhalukkuuden kovasta kasvusta huolimatta 100 %:ssa ja vähintään tuplannut liikevaihtonsa vuosittain. |
|
|
|