Yritys
Meidän tarina
Kuvittele työympäristö, johon astuessasi tunnet heti olevasi tervetullut. Paikka, joka on enemmän kuin kylmä toimisto tai kiireinen kahvila. Tila, jossa sydän ja järki yhdistyvät ja jonka ilmapiirin luovat ihmiset ja merkitykselliset kohtaamiset.
Tarinamme alkoi vuonna 2017, kun perustajat Petra Erätuli-Kola ja Katja Kojo avasivat ensimmäisen toimipisteen Otaniemeen. Mukanaan he toivat startup-energian ja kodinomaisen tunnelman tiiviiseen coworking-yhteisöön. Hybridityön murros muutti toimistomarkkinaa ja kysyntä kasvoi yhä joustavammille ja yhteisöllisemmille tiloille. Vuonna 2021 Innovation Home sai pääomasijoittajakseen perheomisteisen sijoitusyhtiö Kovanen Capitalin, jolla on vahva palveluperinne ja pitkän aikavälin omistajuuteen perustuva arvopohja.
Vuonna 2022 avasimme täysin uudistetun kiinteistön Helsingin Kamppiin yhteistyössä Capmanin kanssa. Se merkitsi ensimmäisiä askeleita kohti suurempienkin yritysten palvelemista. Samana vuonna Tampereen toimintamme laajeni Varman Finlaysonin alueelle, joka on sittemmin kasvanut useampaan otteeseen. Lisäksi jatkoimme toimintaa Helsingin Arabiassa tunnelmallisessa tehdasmiljöössä.
Vuonna 2024 siirryimme uuteen vaiheeseen pääomistuksen siirron myötä. Toimitusjohtajaksi nimitettiin Henri Hietala viemään eteenpäin matkaa, jossa yhdistyvät ammattitaito ja tunne. Todelliset sankarimme ovat ihmiset, joiden kädenjälki näkyy yksityiskohdissa ja tuntuu ilmapiirissä, tehden jokaisesta kohtaamisesta merkityksellisen.
Missiomme on: ”Hyvän työn puolesta”. Me puolustamme merkityksellistä ja vastuullista työtä jossa kasvu, kestävyys ja hyvinvointi kulkevat yhdessä. Luomme hyvän työn paikkoja yrityksille ja sen työntekijöille.
Kehitämme konseptia jatkuvasti ja kutsumme sinut mukaan matkalle rakentamaan hyvää työelämää yhdessä, yksi työympäristö kerrallaan.
ARVOT
Intohimoa tehdä
Uskomme työhön, jota tehdään sydämellä ja jossa tunne, taito ja tarkoitus kohtaavat. Meille hyvä työ on osa hyvää elämää.
Sisua kantaa
Parempi huominen vaatii sisua puskea läpi epävarmuuden. Se vaatii myös omistajuutta niin tekemisestä kuin lopputuloksista.
Nälkää kasvaa
Emme ole täällä toistamassa eilistä, vaan rakentamassa parempaa huomista. Meillä on nälkä oppia, kasvaa ja kehittyä.
Rohkeutta kohdata
Rohkeus on kykyä olla ihminen ihmiselle tilanteesta riippumatta. Uskomme, että luottamus syntyy arjen pienissä kohtaamisissa.
Tilaa uskaltaa
Tilaa uskaltaa on lupa olla oma itsensä ja rohkeutta etsiä parempia ratkaisuja yhdessä. Luottamus vapauttaa kokeilemaan, kysymään ja kasvamaan ilman täydellisyyden painetta.
VASTUULLISUUS
Kestävää työelämää
Tilaa kohtaamisille
Uskomme, että aito kohtaaminen muuttaa ihmisiä ja yrityksiä, ja siksi teemme sille aina tilaa.
Kasvun nälkä
Kasvu on meille uteliaisuutta, uskallusta ja oppimista, tapa kasvaa ihmisinä ja yrityksinä.
KIINTEISTÖNOMISTAJALLE
Kiinteistö sykkimään elämää
Innovation Home auttaa tekemään kiinteistöstä houkuttelevan, täyttää sen yrityksillä ja huolehtii sen elinvoimasta. Olemme omistajan pitkäaikainen kumppani arvon kasvattamisessa.
Konsepti tarjoaa kiinteistönomistajalle varman ja vaivattoman tavan nostaa kiinteistön arvoa ja käyttöastetta yhteistyössä. Muutamme tyhjät neliöt toimiviksi työympäristöiksi, jotka houkuttelevat yrityksiä ja pitävät tilat käytössä pitkäjänteisesti.
Yhteisöllisyys tuo tiloihin elinvoimaa, ja joustava konseptimme varmistaa, että kiinteistö pysyy ajan tasalla työelämän muutoksissa. Meiltä saa kaikki työympäristön keskeiset palvelut keskitetysti – vastaanotosta ja siivouksesta ravintolapalveluihin – mikä tekee kiinteistöstä käyttäjille houkuttelevan ja omistajalle helpon hallita.
Ota yhteyttä johtoomme, niin suunnitellaan yhdessä ratkaisu, joka pitää kiinteistösi arvon ja käyttöasteen korkealla pitkälle tulevaisuuteen.